Saksofonisti Lol Coxhill omaa vahvan brittiläisen progressiivisen rockin ja jazzin taustan. Hän hallitsee yhtä hyvin niin perinteisen jazzin kuin soulin soiton. Blues ei ole ollut myöskään yhtään vierasta hänelle esiintyessään Champion Jack Dupreen kanssa. Ska taipui Rico Rodriquezin ja Jazz Jamaican riveissä aikoinaan mukaansatempaavasti. Viimeisen vuosikymmenen aikana hän on kuitenkin parhaiten tunnettu ensisijaisesti vapaasti luodun musiikin esittäjänä. Hän on tehnyt monia projekteja eri avant-garde artistien kanssa. Tällaisen kokeellis-edistyksellisen musiikin luojana hän on parhaimmillaan. Hänen paneutumisensa improvisoidun musiikin lähteille on huolellisen perinpohjaista.
Enzo Rocco on ollut merkittävä vaikuttaja italialaisessa ja eurooppalaisessa nykymusiikissa jo jonkin aikaa. Hän on työskennellyt 1990-luvun alusta lähtien monilla musiikin alueilla. Hän on tehnyt musiikkia teattereille sekä balettiin, hän on vaikuttanut italialaisen kansanmusiikin alueilla ja tehnyt improvisoituja tapahtumia runoihin ja taiteeseen. Hän on eräänlainen ajattelija, joka pyrkii näyttämään toteen, että musiikin esittämisessä on piirteitä, jotka tulevat esille vain kokeellisella tasolla. Se saadaan aikaiseksi ja luodaan vain vapaalla ilmaisulla ilman ennakkovalmisteluja. Yhteistyö Lol Coxhillin kanssa on alkanut jo toistakymmentä vuotta sitten.
Soitto kulkee huolitellun sutjakkaasti ja luontevasti. Siinä on vahvaa runollista pohjaa, ilmeisesti Andrea Zanzotton runouden pohjalta luotuna. Lyyrisen harmonisen soiton rinnalla aika-ajoin soittajat intoutuvat huutaviin irtiottoihin. Soitossa on vahvaa mielikuvituksellisuutta, mutta samalla erittäin eriskummallista humoristista pohjaa. Sitä tämä rehevä duo luo vahvalla positiivisella asenteella. Molemmilla on oma ominainen erikoislaatuinen ilmaisutapansa luoda siinä hetkessä improvisoitua musiikkia, hitaasti, tietyllä varovaisuudella, kiireettömästi, kuitenkin haastavalla otteella.
Roccon kosketus kitaran kielillä on rennon helponoloista. Se on täsmällistä, mutta samalla täynnä yllättäviä koukeroita. Hän saattaa kierrellä ja kaarrella ympäriinsä yhtä rataa, mutta poistuu siitä huomaamatta, vaihtaen ilmaisuaan. Yhteistyö on sujuvaa ja etenee laadukkaasti. Tuloksena on vaikuttava ja rehevän intiimi esitys. Roccon soitto saattaa tuntua kuivahkon suoraviivaiselta, mutta Coxhillin on helppo vastata siihen kovalla värähtelevällä ja vaihtelevalla sopraanosaksofonin ylärekisterillä. Nämä herrat tietävät miten homma toimii. Soitto etenee päättäväisesti uusia ideoita ja esitystapoja tapaillen kaiken aikaa. Sävelet lentelevät värikkäästi, musiikki elää ja kehittyy ja löytää oman paikkansa ja tarkoituksensa, kasvaen ja luoden avaruutta ympärilleen.
"Fine Tuning" kuuluu vaikeasti lähestyttäviin levyihin sisällöltään. Tämä ei missään nimessä kuulu kaikkien jazzin harrastajien ehdottomiin "must"-valintoihin. Sen osittaiset, hyvin minimalistiset osiot, saattavat kuulostaa ensi kuulemalta puuduttavilta, mutta ovat samalla myös hyvin rikasta ilmaisua. Toisaalta reippaan energiset "revitykset" ovat herättäviä ja luovat mielenkiintoa. Kuunteleminen vaatii joka tapauksessa keskittymistä, muuten se saattaa puuroutua ja jättää tyhjän olon. Tämä levy kuuluu kastiin, joiden kaupallinen myyntituotto varmaan jää kovin vähäiseksi, varsinkin kun siinä on vain yksi raita, joka kestää reilut 33 min. Toisaalta oletan, ettei levyä ole tarkoitettukaan suuren yleisön kassamagneetiksi. Tämä on vapaasti paikan päällä esitettyä musiikkia, jota voidaan kuulla vain sen yhden ainoan kerran samassa muodossa. Tässä mielessä levy palvelee niitä, jotka haluavat kuulla jotain ainutkertaista konsertti musiikkiesitystä. Esityksen voi myös jokainen käydä kuuntelemassa ja katsomassa osoitteessa www.enzorocco.com (JKi)